lauantai 6. huhtikuuta 2013

Muorin kesäkammari

Sain yhtäkkiä päähäni tehdä Muorille - äidilleni siis - yhdistetyksi äitienpäivä- ja syntymäpäivälahjaksi minikesäkammarin. Aluksi ajattelin tehdä sen pienoiskasvihuoneeseen, mutta kierrettyäni suunnilleen kaikki Turun kaupat totesin, että ne olivat kaikki jollain tapaa vääränlaisia - liian pieniä, liian suuria tai liian kalliita. Niinpä päädyin ostamaan alennusmyynnistä ison kynttilälyhdyn, kun kerta halavalla sain. Mieheni mielestä minussa asuu pieni Sulo Vilén kun laahaan kotiin (myöhempää käyttöä varten) jos jonkinlaista materiaalia ja vempainta saatesanoilla "ostin, kun halavalla sain".


Huomatkaa taustalla kaunis HUHTIKUINEN keväinen maisema: puoli metriä (pikkaisen liiotellen) lunta ja meri jäässä! Onko tämä nyt sitä ilmaston lämpenemistä?

Jälleen kerran lähdin projektiini niin sanotusti tyylillä "perse edellä puuhun". Villa Honeyssäkin oli jo kakut pöydässä ja konjakit laseissa ennenkuin makuuhuonetta oli vielä edes aloitettu tehdä. Suunnitellusti minun piti ensin tehdä kammariin lattia, muutama hylly kukkia varten, pikkuinen pöytä ja tuoli, mutta mitä taas tapahtuikaan: ennen kuin olen saanut sisällä mitään aikaiseksi, olen jo laajentanut projektin lyhdyn ulkopuolellekin ja tehnyt fimosta miljoona ruusua ruusuköynnöstä varten

ja tällaisen vesihana-ämpäri -systeemin, johon ohje löytyi täältä. Ainiin, ja lisäksi tilasin Australiasta (mies kysyi: eikö yhtään kauempaa enää löytynyt???) kauniin teekupin kammarin pöydälle. Eihän sieltä asti kannata pelkkää yhtä teekuppia tilata, joten haalin samaan postitukseen vähän muutakin, mutta niistä myöhemmin lisää, jos ne joskus tulevat.







I got an idea to start making a summerhouse/conservatory for my Mom for Mother's Day/birthday present.At first I was going to use a miniconservatory but then I found this big lantern for sale and changed my plan.

Once again I started my project all backwards. Even at Villa Honey there were cakes on the table and cognac poured in glasses before I had even started to build the bedroom. I was supposed to make the flooring and some shelves for flowers and a little table and a chair but once again something happened and now I have extended my project outside the lantern as well. I have made about a million fimo roses for rose garlands and this faucet planter, the idea and instructions for I found here. Oh, and I did order a beautiful tea cup for the table of the summerhouse (and some other stuff as well - for the same postage) from Australia but those I will present later when - or if - they arrive.

4 kommenttia:

  1. Hieno vesihana ja kauniita ruusuja, tulee varmasti ihana kesäkammari.
    Samaa ihmettelen: tämäkö on sitä ilmaston lämpenemistä!

    VastaaPoista
  2. Tiene una pinta estupenda, espero verlo terminado seguro que queda muy bien.
    Un abrazo.
    Yolanda.

    VastaaPoista
  3. Tästä tulee kiva! En tajua, mitä miehet aina ihmettelee.

    VastaaPoista
  4. les fleurs et le point d'eau sont très bien faits !
    Bon choix pour la lanterne, elle fera une très jolie véranda.
    rosethé

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistanne! Thank you for your comments!